torstai 6. marraskuuta 2014
Opetusmenetelmiä kehittäessä innostuu itsekin
Viime viikkoina olen tutustunut koulussamme pian käyttöön otettaviin uusiin Pedanet-sivustoihin. Minua kiinnostaa erityisesti, miten nämä sivustot toimisivat opetuksessa. Jotkut oppilaat ovatkin jo luoneet sivuille oman tunnuksensa ja sitä kautta saaneet käyttöönsä oman tilansa. Itse olen luonut oman oppiaineeni alle jokaiselle luokka-asteelle oman sivuston, johon olisi tarkoitus kerätä erilaista hyödyllistä materiaalia. Tällä hetkellä sivustolla on vasta seitsemäsluokkalaisten lukupäiväkirjojen palautusmahdollisuus. Pian sinne palautuvatkin ensimmäiset tekstit, joten pääsen testaamaan, miten sivusto käytännössä toimii palautuskansiona.
Toinen uutuus, jonka otan myöhemmin opetuksessani käyttöön, on yksilöllinen oppiminen. Olen tekemässä kahdeksasluokkalaisille pientä lauseenjäsennysjaksoa, jonka oppilaat opiskelevat itsenäisesti omassa tahdissa. Aloitin suunnittelun kirjaamalla muistiin jakson tavoitteet ja keskeiset sisällöt. Tämän jälkeen olen koonnut jaksoon kuuluvia tehtäviä (perustehtävät sekä syventävät ja soveltavat tehtävät) ja listannut, mitä tehtäviä mihinkin arvosanaan pitäisi tehdä. Tosin olen antanut oppilaalle myös valinnanvapautta ja hän voi itse valita syventävistä ja soveltavista tehtävistä sellaisia, joita hän haluaa tehdä.
Opintojakson olen rajannut ajallisesti, mutta muuten oppilas voi itse valita, kuinka nopeasti asiat opiskelee. Opiskelumateriaaleina jakson aikana ovat kirjat, vihkot ja sähköiset materiaalit. Joitakin sähköisiä materiaaleja ajattelin koota oppilaita varten valmiiksi, mutta kaikkea en heidän puolestaan etsi. Näin oppilaat siis saavat harjoitella myös tiedonhakua. Tarkoituksena on myös tehdä joitakin omia opetusvideoita, joiden avulla oppilaat voivat kerrata asiaa niin monta kertaa kuin haluavat.
Oppilaille olen jo tällaisesta jaksosta puhunut, joten he ovat jo hieman perillä tulevasta. Se mistä ajatus tällaisesta toiminnasta lähti, tuli oikeastaan oppilailta. Yksi oppilas kun kerran tunnilla mainitsi, kuinka hän tekisi tehtäviä paljon mielellään, jos niillä olisi selvä vaikutus ja hyöty. Turha minun oli siinä sitten selostaa, että tehtävien teolla oppii uutta ja pystyy havaitsemaan, mitä osaa ja mitä ei – eli pystyy soveltamaan opittua tietoa käytäntöön. Tällainen selitys ei oppilasta miellyttänyt, vaikka kuinka olisin perustellut tehtävien hyötyä. Kyseinen oppilas selittikin tarkemmin, kuinka hän haluaisi, että tehtävien teolla voisi selvästi vaikuttaa esimerkiksi tulevaan arvosanaansa. Siitä se ajatus yksilöllisestä oppimisesta sitten lähti, ja nyt olen luvannut tuollaisen jakson koko ryhmälle. Jakso on tarkoitus aloittaa tammikuussa. Mielenkiinnolla jään odottamaan, miten jakso tulee onnistumaan. Muistutan itseäni koko ajan siitä, että mikään ei onnistu, ellei uskalla yrittää – niinpä siis yritän.
lauantai 1. marraskuuta 2014
Videoiden teko puhelimilla innosti
Päätin antaa oppilaille välipalatehtäväksi lyhyiden mainosvideoiden teon. En halunnut rajata liikaa tehtävänantoa vaan halusin antaa oppilaiden luovuudelle tilaa ja keksiä itse aiheensa. Virikkeeksi annoin vain sen, että he voisivat käyttää teksteinä koulun seiniltä löytyviä tekstejä ja käyttää niitä hyödyksi omissa videoissaan. Osa käyttikin tätä mahdollisuutta ja kuvasi puhelimillaan seiniltä löytyviä sanoja tai virkkeen pätkiä. Näistä teksteistä he sitten rakensivat muun muassa mainoksia, joihin oli liitetty itse äänitettyä puhetta. Äänitykset tehtiin myös puhelimilla ja ohjelmina käytettiin niitä, mitä kenenkin puhelimessa sattui olemaan. Jos ryhmän oppilailla ei kenelläkään ollut äänitysmahdollisuutta, autoin heitä tekemään äänitykset omalla mac-kannettavallani. Voin sanoa, että äänitysten teko oli hyvin hauskaa ja opettavaista. Samalla havaitsin, kuinka oppilaat olivat hyvin kriittisiä itselleen ja halusivat äänitysten olevan priimaa ennen kuin he hyväksyivät ne lopullisiksi versioiksi.
Oppilaat tuntuivat innostuvan videoiden teosta hyvin paljon. Jotkut ryhmät olivat tehneet erittäin hienoja videoita, joissa on selkeä juoni. Kaikki videot kuvattiin puhelimilla, joten sen ihmeempiä välineitä ei tarvittu. Jotkut ryhmät olivat innokkaita editoimaan videoista erittäin viimeisteltyjä. He kuvasivat videonsa, lisäsivät tekstit, tarvittavat puheet ja taustamusiikin. Loppujen lopuksi kokonaisuudet olivatkin hyvin tehtyjä. Totesinkin videoiden esittämisen jälkeen, että pienestä välipalatehtävästäni olikin tullut innostava tehtävä, johon oppilaat halusivat panostaa enemmän kuin pari äidinkielen tuntia. Mikäs sen hienompaa kuin saada oppilaat innostumaan ja tekemään mielellään tällaista tehtävää. Tällä tehtävällä tuli myös todistettua se, että lyhyen videon tekeminen ryhmissä ei välttämättä vaadi sen ihmeellisempiä välineitä vaan pelkkä puhelinkin riittää pitkälle. Samoin oli hienoa havaita, kuinka itsenäisesti ryhmät videonsa tekivät. Toki kyse oli yhdeksäsluokkalaisista, jotka ovat jo tottuneet tekemään monenlaista. Silti yllättävän moni oppi tästä tehtävästä uuttakin.
Olen iloinen, että teetätin tällaisen välipalatehtävän. Iloitsen myös siitä, etten turhaan pelännyt sitä, miten tämä tehtävä onnistuu. Uskalsin siis antaa oppilaiden touhuta ja toteuttaa itseään, enkä rajannut liikaa tehtävänantoa. Tämä selvästi innosti ryhmiä erilaisiin ratkaisuihin, mikä oli hienoa havaita. Lupasin kyllä oppilaille, että teemme vielä keväällä uudelleen videoita, mutta silloin panostamme tosissamme niihin ja suunnittelemme videot huolella. Opettelemme myös editointia, jotta kaikki oppisi tekemään sen. Onkin kiinnostavaa sitten nähdä, millaisia videoita saamme tehtyä, sillä nytkin lopputulokset olivat hyviä.
lauantai 27. syyskuuta 2014
Kahoot kovassa huudossa
Viime viikkoina olen antanut oppilaiden tehdä tietokilpailukysymyksiä Kahoot-ohjelmalla. Tämän olen toteuttanut niin, että kun muut työt on tehty, oppilaat voivat tehdä visailuja pareittain. Jokaisen vuoro tulee siis jossain vaiheessa, mikä on osoittautunut hyväksi porkkanaksi ja motivointitavaksi; ainahan on mukava odottaa jotain kivaa.
Olen luonut oman tunnuksen Kahootiin ja kirjaudun siis ensiksi sisään tällä tunnuksella. Avaan myös valmiiksi uuden kysymyssivun, joten oppilaiden ei tarvitse kirjautua omilla tunnuksillaan. He huolehtivat vain kysymysten teosta. Kysymykset oppilaat saavat rakentaa yli oppiainerajojen, kunhan varmistavat vain, että oikeaksi merkitty vastaus on myös oikein. Hyvin erilaisia kysymyksiä onkin tähän asti visailuissa tullut eteen, mikä on ollut ilahduttavaa.
Kun kysymykset on tehty, olemme sitten sopivassa kohdassa järjestäneet tietokilpailuja tunnin lopun piristykseksi. Olemme tehneet niin, että oppilaat voivat itse valita parinsa tai kolmen oppilaan ryhmänsä, jonka kanssa osallistuvat visailuun. Tärkeintä on vain huolehtia, että parilla (tai ryhmällä) on yksi toimiva kännykkä, jolla visailua voi tehdä.
Visailu alkaa sillä, että opettaja kirjautuu Kahootiin omilla tunnuksillaan. Sen jälkeen opettaja avaa visailun ja heijastaa sen videotykin avulla oppilaiden nähtäväksi. Oppilaat tulevat visailuun mukaan menemällä kahoot.it-sivulle ja kirjaamalla pelin numerokoodin kohtaan ”Game pin”. Numerokoodin opettaja löytää, kun avaa visailun.
Vastaaminen tapahtuu valitsemalla kännykän näytöllä näkyvistä värialueista oikea. Kysymyksen ja värejä vastaavat vaihtoehdot näytän videotykin avulla. On ollut hienoa katsella oppilaiden intoa, kun he ovat miettineet vastauksia kysymyksiin. Parasta on se, kun kaikki jännitämme
jokaisen kysymyksen jälkeen, millaiselta näyttää visailun sen hetkinen tuloslista. Hienoa on ollut myös huomata, että visailun voittaminen ei kuitenkaan ole tärkein asia, vaikka se selvästi ilahduttaakin voittajia. Tärkeintä on kuulemma vain se, että näitä visailuja tehtäisiin uudestaan. Ja näinhän me teemmekin, sillä sen verran mukava välipala tämä on ahkeran opiskelun päätteeksi. Suosittelen siis kaikille testaamaan Kahootia!
perjantai 19. syyskuuta 2014
Kokeetko aina tylsiä?
Nyt olen pitänyt tämän syksyn ensimmäisen sähköisen kokeen, jonka tein netistä löytyvällä Socrative-ohjelmalla. Jännityksellä odotin, miten koe onnistuu ja miten oppilaat siihen suhtautuvat sekä minkälaista palautetta he kokeesta antavat. Olihan tämä kuitenkin oppilaille aivan uusi juttu, vaikkakin he odottivat koetta ihnnolla.
Uutuuden viehätys leijui ilmassa ennen kokeen alkua. Kävimme aluksi läpi kolme tekemääni testauskysymystä, jotta kokeen toiminta ja erilaiset kysymystyypit tulisivat oppilaille selväksi. Alkuperäinen tarkoitukseni oli, että kokeen ulkoasuun tutustuminen oltaisi käyty läpi ennen varsinaista koepäivää, mutta syksyinen raju flunssani ja poissaolo töistä muutti suunnitelmani. Oli siis tyydyttävä ennen koetta tehtyy harjoitteluun. Luotin kuitenkin siihen, että oppilaat oppivat idean nopeasti, sillä eihän Socrative niin vaikea ole. Se ei nimittäin vaadi laajoja tietoteknisiä taitoja, vaan kysymyksiin vastaamisperiaatteen oppii nopeasti.
Lyhyen testikokeen aikana oppilaat oppivat hyvin kokeen tyylin ja olivat valmiina aloittamaan varsinaisen kokeen. Kokeessa oli kolme erilaista kysymystyyppiä: 1) oikein/väärin 2) monivalinta ja 3) avoimia kysymyksiä. Olin laittanut asetuksista kokeen kysymysten tulemaan satunnaisessa järjestyksessä, joten kaverilta oli turha kopioida vastauksia. Kokeessa jokainen tekikin tehtäviään aivan äänettömästi ja jos kokeen aikana tuli kysyttävää, nostivat oppilaat käden ylös ja kertoivat kysymyksensä vasta sitten kun olin heidän vieressään. Turhaan siis pelkäsin etukäteen, että koetilanteessa alkaisi kova ääneen ihmettely ja kysely. Ainoa yhden oppilaan huoli ennen koetta tuntui olevan vain se, miten palautan heille tällaisen sähköisen kokeen.
Seurasin ihaillen oppilaiden keskittymiskykyä, joka oli jollakin tavalla silmäänpistävää. Jokainen oppilas istui hiljaa ja keskittyi vain omiin tehtäviinsä. Missään vaiheessa koetta ei syntynyt turhaa hälinää, vaikka osa saikin kokeensa ennen muita valmiiksi ja lähti välitunnille.
Seurasin koko kokeen ajan oppilaiden edistymistä omalta iPadiltani. Socrative on siinäkin mielessä hyvä, että opettaja näkee kaiken aikaa, kuka oppilaista on tehnyt minkäkin tehtävän (jos siis opettaja on valinnut vaihtoehdoksi sen, että oppilas etenee tehtävissä omaa tahtia eikä opettajajohtoisesti). Samoin opettajana pystyn kesken kokeen näkemään oppilaiden oikein tai väärin menneet tehtävät. Tosin aukkotehtävät ovat sellaisia, jotka opettajan on syytä käydä vielä erikseen läpi. Tämä siksi, että jos oppilas on kirjoittanut vastauksensa eri järjestyksessä kuin mitä opettajan mallivastaus on, merkitsee koe vastauksen automaattisesti vääräksi.
Kun viimeinen oppilas oli tehnyt kokeen, lopetin kokeen ja valitsin iPadiltani tulosten lähettämisen suoraan sähköpostiini. Tuloksista ilmenee yhteenveto koko luokan oppilaiden vastauksista värien avulla (vihreät oikeita vastauksia, punaiset vääriä). Tulokset on myös mahdollista tulostaa paperiversiona, jossa on jokaisen oppilaan tehtävät kysymyksineen ja vastauksineen. Samoin on yhteenvetomainen luettelo jokaisesta kysymyksestä, jonka alle on koottu jokaisen oppilaan vastaus. Näin opettaja saa yhdellä silmäyksellä käsityksen, kuinka kukin tehtävä onnistui koko luokassa.
Palautteet sähköisestä kokeesta pyysin Padlet-sivustolle, johon oli etukäteen luonut sivun tätä tarkoitusta varten. Palautteiden perusteella oppilaat olivat tykänneet paljon enemmän sähköisestä kokeesta kuin perinteisestä. Samoin keskittyminen oli helpompaa, joten tällaisia kokeita toivottiin lisää. Koe ei kuulemma ollut yhtään tylsä, vaan kokeita pitäsi olla enemmänkin, jos ne ovat tällaisia. En ihan ollut odottanut näin suurta suosiota tälle kokeelle, koska eihän oppilaat tunnetusti ole koskaan tykänneet kokeista. En kuitenkaan ajatellut lisätä kokeiden määrää vain sen perusteella, että oppilaat haluavat niitä lisää. Tarjoan heille uuden mahdollisuuden sähköiseen kokeeseen, jos opittu asiakokonaisuus soveltuu tällaiseen koetyyppiin. Hyväähän kannattaa aina odottaa!
sunnuntai 31. elokuuta 2014
Torppaanko oppilaan ilon?
Uuden sähköisen ohjelman nähdessäni pohdin pitkään sen käyttökelpoisuutta opetuksessa. En halua suinpäin sännätä ja ottaa jokaista ohjelmaa käyttöön, ellei siitä ole todellista hyötyä. Tosin voihan sitä niin sanotusti välipalana tehdä mitä tahansa, mutta pääasiassa haluaisin ohjelmien tarjoavan selvän hyödyn oppimisprosessissa. Hyöty voi siis olla myös ilo, joka syntyy uuden asian oppimisesta. Ilo useimmiten synnyttää myös haluan oppia lisää, joten joskus välineellä voi olla myös piilovaikutus uuden oppimiseen.
Olen monesti seurannut mielenkiinnolla keskustelua siitä, mitä hyötyä on erilaisista sähköisistä menetelmistä opetuksessa. Välillä olenkin täysin sitä mieltä, että suurin este oppimisen ilon kokemiselle olemme me aikuiset. Aika monesti jotkut ajattelevat, että parhaiten uuden asian oppiminen hoituu kirjaa lukiessa ja tehtäviä kirjaan tehdessä, johon ei missään nimessä kuulu esimerkiksi sähköisten välineiden käyttö. Minullekin on joskus sanottu, että ajatuskartan tekeminen kynällä paperille on paljon järkevämpää kuin sähköisesti. Tässä vaiheessa olenkin miettinyt, kenen ajatus tuo oikeastaan oli. Äidinkielen opettajana en tietenkään väheksy kynällä paperille kirjoittamista, koska jokaisellahan tulee olla jonkinlainen käsiala, josta saa selvää. Tämän vuoksi itsekin teetävän vastedeskin kynällä kirjoitettuja tekstejä ja harjoituksia, mutta myös paljon muuta: eikös sitä aina sanoa, että opetuksen tulee olla monipuolista.
Kaikki oppilaat eivät opi uusia asioita samalla tavalla. Jos joku ei halua suunnitella tekstiään tekemällä vihkoonsa ajatuskarttaa, mutta tekisi sen kuitenkin sähköisesti, miksi en antaisi tällaiselle oppilaalle sitä mahdollisuutta. Miksi siis aikoisin torpata häneltä oppimisen ilon? Tämä olkoon vain yksi esimerkki monien muiden joukossa.
Perjantaina ilmoitin yhdelle opetusryhmälleni ensimmäisen koepäivän ja yllätyin, mitä oppilaat kokeesta kysyivät: ”Tehdäänkö se tietokoneella?” Jäin sitten ääneen pohtimaan asiaa, jolloin huomasin, että ryhmäni oppilaat odottivat kovasti kokeen tekoa sähköisesti. Vähän aikaa oppilaiden kanssa keskusteltuani sanoin, että yritän tehdä heille sähköisen kokeen. Ette uskokaan, kuinka ilmeet kirkastuivat ja kuinka innoissaan oppilaat olivat. En muista 15 vuoden urani aikana yhtään näin innostunutta koepäivän ilmoitushetkeä – vielä perjantai-iltapäivänä. Jos kerran oppilaat haluavat sähköisen kokeen, he myös sen saavat. Nyt vain mietin, miten kokeen toteutan. Todennäköisesti siinä on ainakin Kahoot-ohjelmalla tehtyjä tehtäviä.
Tämä olkoon esimerkkinä siitä, että meidän aikuisten olisi joskus hyvä miettiä, missä maailmassa meidän nuoret nykyään elävät. Omassa tilanteessani olisi ollut todella typerää vastata oppilailleni, että koe tehdään perinteisesti kynällä ja paperilla, koska sehän olisi ollut heille suuri pettymys. Annan siis heille mahdollisuuden iloita siitä, että koe tehdään tietokoneella, vaikka koe tuskin itsessään koskaan on oppilaille mieleinen.
torstai 5. kesäkuuta 2014
Ennen iPadia oli myös sähköistä opetusta
Siinä vaiheesa kun olin julkaissut ensimmäisen blogitekstini siitä, kuinka kaikki alkoi iPadista, havahduin etten ehkä sittenkään ole aloittanut sähköistä opetustani iPadista. Jotenkin vain olin unohtanut, että olenhan minä pitänyt oppitunteja pari vuotta myös netin kautta. Se oli varsinaista etäopetusta.
Oli syksy 2009 kun pääsin mukaan ryhmään, joka piti lukiokursseja kaksoistunkintoa opiskeleville. Opiskelijat olivat siis fyysisesti eri paikoissa ja minä muualla. Yhteytemme toimi ensin WebEx-ohjelman kautta netissä, jolloin meillä oli puhe- ja kuvayhteys. Kokeilu oli aluksi melkoista opettelua, mutta hyvinhän se lähti liikkeelle – mitä nyt välillä nettiyhteys katkesi ja opiskelijat tippuivat linjoilta.
Netin kautta tuntien pitäminen vaati aivan erilaista suunnittelua kuin tavalliset lähitunnit. Kaikki materiaalit tuli olla sähköisessä muodossa ja oppituntimme olivat pidempiä kuin normaalisti, mikä takasi helpommat käytännön järjestelyt monessa eri opiskelupisteessä. Itse lähdinkin avoimin mielin kokeilemaan tuota systeemiä, vaikka tiesinkin, että ensimmäinen vuosi on varmasti opettelua. Alkuun pidinkin tunnit paikassa, jossa minulla oli atk-apu saatavilla, mutta sitten ehdotin, että pitäisin tunnit kotoani, sillä kotikoneeltani löytyisi tarvittaessa enemmän materiaalia jakaa opiskelijoille, jos tulee sellainen tilanne, että he kysyvät sellaista, mihin en ole osannut varautua – ja tulihan niitä aika monta kertaa.
Niinpä sitten istuin kotona työhuoneessani ja pidin oppitunteja. Aika paljon se herätti mielenkiintoa meillä samaan aikaan poikenneissa vieraissamme ja moni halusi nähdä, kuinka se käytännössä toimii. Olihan se aika hassua, kun sanoin lähteväni töihin ja kipusin rappuset ylös yläkertaan verrarit jalassa – aika erikoinen työpaikka ja työasu.
Jossain vaiheessa opetuksemme siirtyi Adoben Connect pro -ympäristöön, mutta uuden alustan oppiminen ei ollut työlästä. Tuo taisi jopa toimia helpommin kuin edellinen tai sitten olin vain jo sisäistänyt etäopetuksen idean. Tosin meitä helpotti tuossa opetuksessa myös se, että ryhmämme oli erittäin pieni, joten jokaista pystyi ”pommittamaan” kysymyksillä melko helposti.
Netin kautta opetuksen järjestämisprojektimme kesti kaksi vuotta. Se ei suinkaan kaatunut sähköisen oppimisympäristön ongelmiin vaan siihen, ettei näitä kaksoistutkinto-opiskelijoita ollut enää riittävästi. Kaikki oli kuitenkin mielestäni kokeilemisen arvoista. Aluksi kaikki oli hieman hankalaa, kuten yleensäkin alussa, mutta kaikkeen tottuu ja ajan kuluessa viisastuu. Tärkeintä oli se, että materiaalit olivat sähköisessä muodossa, sillä muuten hommasta ei olisi tullut mitään. Sähköä oli siis ilmassa jo ennen iPadianikin.
tiistai 3. kesäkuuta 2014
Yhteisöllinen tekeminen
Kaipasin välillä tunneilleni yhteisöllisempää tekemisestä niin, että pienryhmätyöskentelyn tulokset olisivat jaettavissa kaikille nähtäväksi. Toki tällainen on mahdollista, jos jokainen ryhmä kirjaa omat vastauksensa koneelle tai paperille ja sitten jaan sen kaikille muille. Halusin kuitenkin muuta kuin perinteistä ryhmätyöskentelyä, jonka jälkeen jokainen esittelee suullisesti työnsä tulokset, mutta muille ei jää tästä muuta kuin kuulomuistin avulla tallennetut tiedot. Halusin siis testata jotakin muuta menetelmää, joka mahdollistaisi ryhmien tuotosten keruun samaan paikkaan. Tavoitteeni olisi siis löytää toimiva ohjelma tai alusta, jossa voi jakaa ryhmien tuotokset kaikkien nähtäväksi ja joita ryhmät voisivat sitten tarvittaessa suullisesti täydentää. Plussaa olisi ollut vielä se, että ryhmätyötä tehdessä jokainen ryhmän jäsen pystyisi olemaan mukana tekstin tuottamisessa, eikä olisi sitä ”yksi tekee ja muut katselevat” -toimintaa.
Otin testaukseen iPadille tarkoitettuja valkotauluja, joiden avulla pystyi useampi tekemään muistiinpanoja samaan aikaan ja tuotokset olivat kaikkien nähtävissä. En kuitenkaan täysin syttynyt tuolle idealle, vaikka se toimiva olikin. Halusin menetelmän, joka ei ollut sidoksissa tiettyyn laitteeseen. Niinpä päädyin muiden testauskokemuksia lukiessani kokeilemaan Padlet-sivustoa. Kiitos siis erilaisten Facebook-ryhmien, joihin kuulun ja joista olen saanut erittäin paljon lisätietoa eri ohjelmista.
Loin itselleni tunnukset Padlet-sivustolle ja tein sinne kokeiluani varten ”seinän”, johon opiskelijat pystyivät ilman kirjautumista tulemaan mukaan. Sivusto on siis nettipohjainen, eikä vaatinut muuta kuin toimivan nettiyhteyden. Padlet-sivuni asetuksissa muokkasin sivun osoitteen sellaiseen muotoon, että jokaisen on se helppo muistaa. Sivulle pääsi siis, jos tiesi osoitteen. Muokkasin vielä asetuksia niin, että jokainen näki toisten tekstit ja pystyi muokkaamaan omia tekstejään.
Ensimmäiset kokeiluni olivat jännittäviä. Opiskelijat menivät sivustolle omilla kännyköillään ja sitten alkoikin melkoinen hykerrys, kun viestit kulkivat sivustolla opiskelijalta toiselta. Hauskemmaksi tilanne muuttui, kun heijastin valkokankaalle sivuston näkyviin ja kaikki näkivät omat tekstinsä. Tekstit eivät tässä kokeiluvaiheessa ollut mitään tekstianalyyseja, vaan lähinnä vain kokeilumielessä lähetettyjä terveisiä ja kysymyksiä sivuston toimivuudesta. Sivuston heijastaminen kaikille näkyviin aiheutti sen, että kukaan ei kehdannut kirjoittaa mitään typerää, koska kaikkihan sen olisihan nähneet, joten asialinjalla mentiin. Opiskelijat olivat siis fiksuja.
Osalla opiskelijoista oli kuitenkin kova huoli, sillä he eivät jostain syystä saaneet omia tekstejään kännykällään näkyviin. Osa taas oli aivan innoissaan ja he menivät jopa luokasta ulos eri tilaan testaamaan toimivuutta. Näky oli kuin olisi seurannut sivusta innokkaiden lasten touhua, kun he ovat saaneet jonkin kiinnostavan uuden lelun itselleen. Ne, jotka eivät taas onnistuneet ilmeisesti selaisongelmien takia saamaan tekstiänsä näkyviin, olivat kuin maansa myyneitä. Olihan se kurjaa, etteivät kaikki päässeet ”leikkiin” mukaan.
Testauksemme jälkeen palasimme kuitenkin totuuteen ja pohdimme yhdessä, mitä hyötyä tuosta sivustosta voisi olla. Totesimme, että suurin hyöty saataisiin ryhmätöiden teossa ja niiden jakamisessa muille. Sivustollehan pystyy lisäämään tekstin lisäksi kuvia ja linkkejä.
Kokeilun jälkeen otin Padlet-alusta käyttöön kahdella eri kurssillani. Molemmissa opiskelijat ensin palauttivat tekstinsä seinälle ja vasta myöhemmin muutin asetuksia niin, että kaikki näkivät toistensa tekstit. Tällä minimoin sen, ettei kukaan ”matkinut” toisen jo kirjoittamaa tekstiä, vaan jokainen teki täysin oman. Suojasin sivustot myös salasanoilla, joten jos joku sai sivun osoitteen selville, ei hän päässyt näkemään tekstejä ellei hän tiennyt salasanaa.
Kokemukset ovat olleet pääosin positiivisia. Luettujen kirjojen tekstit ovat olleet helposti kaikkien nähtävissä, jolloin kirjavinkkaus on toiminut samalla. Negatiivisena opiskelijat kokivat sen, että jos opettaja antaa vain kirjoitusoikeuden, eivät he pysty muokkaamaan tekstiään myöhemmin ennen kuin opettaja antaa laajempia oikeuksia. Itse koen Padletin parhaaksi juuri yhteisöllisessä tekemisessä, vaikka kokemukseni perustuukin vain kolmen eri kurssin kokemuksiin. Siitä huolimatta aion käyttää tätäkin menetelmää apuna opetuksessani, sillä eihän opetus ole vain yhden menetelmän käyttöä jokaisessa toiminnassa, vaan sopivimman menetelmän valitsemista kuhunkin toimintaan.
maanantai 2. kesäkuuta 2014
Sähköä ilmassa kyselyissä ja testeissä
Yhteistyöni Showbien ja iAnnotaten kanssa jatkui tiiviisti viime viikolla päättyneen lukuvuoden aikana. Yhä useampi opiskelija innostui myös tästä yhteistyöstä. Minua helpotti hyvin paljon se, että opiskelijoiden tekstit eivät hautautuneet sähköpostiini muiden postien sekaan, vaan tekstien palautuspaikka oli Showbie.
Koska Showbie ja iAnnotate olivat jo tulleet osaksi arkeani, aloin testata muita sähköisiä menetelmiä. Viime syksynä teinkin koulumme opiskelijoille kyselyn Google Driven -lomakkeen avulla ja samalla testasin, kuinka toimiva tuo olisi myös opetuskäytössä. Totesin, kuinka helposti sain kerättyä arvokasta tietoa koulumme toiminnasta ja kuinka kätevästi sain tulokset kootusti sähköpostiini. Jatkossa kun siis pyydän opiskelijoilta esimerkiksi kurssipalautetta, voisin hyvin käyttää Google Driven kyselylomaketta tuohon tarkoitukseen.
Seuraavaksi tutustuin sähköisten testien tekoon Socrative- ja Kahoot-ohjelmilla. Aloitin kokeiluni tekemällä ensiksi yhden lyhyehkön testin, jotta näkisin, kuinka testi käytännössä toimii. Alkuopastuksen sain Youtube-videosta, jossa näytettin ohjelman toiminta. Sen enempää en opastusta saanut, vaan kokeilin itse. Hyvin pian huomasin, että monivalintatestin tekeminen ei ollutkaan kovin suuri urakka, jos vain tiesi, mitä haluaa kysyä.
Pian ensimmäisten omien testausteni jälkeen kuulin, että Socrativesta on myös uudempi betaversio, jota myös päätin testata. Niinhän siinä sitten kävi, että pian huomasin tekeväni kaikki monivalinta- ja oikein/väärin -testit tuolla betaversiolla. Pidän enemmän sen modernimmasta ulkonäöstä sekä siitä, että sillä voi tehdä myös oikein ja väärin -testejä. Niinpä aloin tehdä eri aiheisia testejä, joissa on sekä oikein ja väärin -vastauksia vaativia tehtäviä että monivalintoja. Ajatukseni oli toteuttaa testejä opettajajohtoisesti ja niin, että opiskelijat tekevät testejä omaa tahtia. Opettajajohtoisesti edeten opettaja heijastaa kysymyksen näkyviin ja opiskelijat vastaavat siihen. Tässä opettaja voi säädellä vastausaikaa sen mukaan, että kaikki ovat vastanneet. Opiskelijan edetessä omaa tahtiaan hänen ei tarvitse odottaa, että muut ovat vastanneet samaan kysymykseen, vaan hän pääsee eteenpäin heti kun on vastannut. Jostain syystä pidän enemmän tuosta toimintatavasta, jolloin kukaan ei ole riippuvainen toisten vastaamisajasta.
Socrative-testien jälkeen kokeilin tehdä sähköisiä testejä myös Kahoot-ohjelmalla. Socrativeen verrattuna Kahootin etu on se, että siinä pystyy määrittelemään kysymyksille vastausajan. Jos vastausaikaa ei anna kovin paljon, ei opiskelija ehdi etsimään vastauksia netistä, mitä varmasti pitkä vastausaika saattaisi jonkun huokutella tekevän. Kahoot on myös mielestäni modernimpi kuin tuo alkuperäinen Socrative-ohjelma. Pidän Kahootin helppokäyttöisyydestä ja ulkonäöstä.
Sähköisten testien tarkistaminen on opettajalle nopeampaa kuin paperilla tehtyjen testien. Tulokset tulee sähköpostiin, joten tarkistusaika on hyvin pieni, sillä ohjelmahan tekee sen puolestasi (jos kysymykset ovat oikein/väärin-vaihtoehtoja tai monivalintoja). Ainakin Socrativen betaversiolla voi myös opiskelijoiden vastaamisia seurata omalta iPadilta samaan aikaan kuin opiskelijat vastaavat kysymyksiin, joten sekin tuo uutta seurantamahdollisuutta opettajalle.
Opiskelijoilta saamani palautteen perusteella tällaiset sähköiset testit ovat olleet kiinnostavia. En tiedä, kuinka paljon tuohon vaikuttaa uutuuden viehätys, mutta testejä on ollut kuulemma mukava tehdä. Opiskelijat ovat myös sanoneet, että esimerkiksi kielenhuollon ja oikeinkirjoituksen opiskelu ei ole koskaan ennen ollut yhtä hauskaa kuin näitä sähköisiä testejä tehdessä. Toivottavasti niistä on myös opittu jotain. Joka tapauksessa aion tämän kevään jälkeenkin käyttää sähköisiä testejä opetuksessasi – aina ei kuitenkaan tarvitse tehdä testejä arviointitarkoituksessa vaan harjoitus tekee mestarin -periaatteella.
sunnuntai 1. kesäkuuta 2014
Tekstien tarkistus ja palautus
Aluksi kun opiskelijat palauttivat tekstejään Showbiehin, sain niitä erilaisissa tiedostomuodoissa. Tästä opin, että pyydän jatkossa jokaisen palauttamaan tekstinsä pdf-muodossa, jotta säästyn monilta siirroilta eri ohjelmien välillä. Opiskelijaa kannattaa kuitenkin muistuttaa siitä, että hän säilyttää itselleen sekä esim. word-muodossa olevan tiedoston että pdf-muotoisen tekstin. Näin hän siis pystyy jatkossakin muokkaamaan word-versiotaan ja palauttamaan sen tarvittaessa taas pdf-muodossa minulle.
Minulla oli tarkoitus tarkistaa tekstit iPadillani, jolloin en ollut sidottu istumaan kotona työhuoneessani tietokoneen ääressä. Säästyin myös siltä, etten kuljettanut mukanani isoa pinoa tekstejä, vaan kaikki kulki näppärästi omassa iPadissani. Itselleni sähköisesti palauttetut tekstit helpottivat myös paperipölyn aiheuttamaa allergista reaktiotani, jota monesti koin tekstejä tarkistaessani. Tosin nyt sitten vuorostaan silmät ovat kovilla, jos tuijotan pitkään näyttöä, mutta onneksi en ainakaan vielä ole kärsinyt noista silmäoireista. Säädänkin iPadini käytön aina sen verran himmeäksi, ettei kirkas valo ärsyttäisi silmiäni.
Tässä vaiheessa on sanottava, että jokaisessa lukiokurssissani pyysin opiskelijoita edelleen palauttamaan ainakin yhden tekstin paperisena versiona, sillä ainakin toistaiseksi yo-kirjoitusten tekstit kirjoitetaan kynää ja paperia apuna käyttäen. Aluksi sähköisesti palautettavat tekstit olivat siis vähäisempää kuin paperilla palautetut, mutta lisääntyivät pikkuhiljaa. Opiskelijat olivat huomanneet, kuinka helppoa on muokata koneella kirjoitettua tekstiä ja siksi halusivat käyttää sitä mahdollisuutta.
Tekstien tarkistusta tein ja teen edelleen iPadin iAnnotate-ohjelmalla, koska se on mielestäni helppoa. Minun ei enää tarvinnut siirrellä eri toimintojen jälkeen tekstejä paikasta toiseen, vaan muutamalla napin painalluksella sain siirrettyä tekstit Showbiestä iAnnotateen ja siellä merkittyä kaikki tarvittavat kommentit ja korjaukset. Tein korjauksia ja kommenttejani välillä sormella ja toisinaan taas kynällä. Käytin (ja käytän edelleen) myös tekstilaatikoita, joihin voin kirjoittaa näppäimillä kommentteja. Pidän iAnnotate-ohjelmasta, sillä sen avulla pystyn käyttämään monipuolisia korjausmenetelmiä: yliviivausta, käsin tai sormella kirjoittamista, tekstilaatikoita, alleviivausta jne.
Tekstin takaisin palauttaminen opiskelijalle Showbiehin käy yhtä helposti kuin sen sieltä tuominen iAnnotateen. Eniten pidän siitä, ettei minun tarvitse tietää jokaisen opiskelijan sähköpostiosoitetta, vaan voin palauttaa sen muutamalla napin painalluksella opiskelijan omaan kansioon. Minulle siis Showbie ja iAnnotate ovat sellainen yhdistelmä, joka toimii yhdessä ja joita aion myös jatkossa käyttää.
sunnuntai 1. kesäkuuta 2014
Ensimmäiset opiskelijoiden testauskokemukset
elijalta kuin tunnuksen ja salasanan keksimisen. Annoin jokaiselle mahdollisuuden valita, kirjoittavatko he koko nimensä kirjautumistietoihin vai vain etunimen ja sukunimen ensimmäisen kirjaimen. Näin siis vain minä tunnistaisin heidät, mutta ei olisi vaaraa, että he antaisivat vasten tahtoaan koko nimeänsä ohjelman käyttöön. Annoin myös mahdollisuuden valita, haluatko opiskelijat antaa sähköpostiosoitteensa ohjelman käyttöön vai ei. Jos opiskelija antoi sähköpostiosoitteensa, sai hän sähköpostiinsa tiedon, milloin minä olin tarkistanut ja palauttanut hänen tekstinsä. Osa opiskelijoista koki tämän erittäin toimivaksi systeemiksi ja siksi he antoivat osoitteensa.Opiskelijoiden kommentit olivatkin Showbiestä seuraavanlaisia:
- helppo käyttää, ei vaadi suuria tietoteknisiä taitoja
- jos antoi sähköpostiosoitteen kirjautumisessa, sai tiedon, koska opettaja on tarkistanut tekstit
- sekä tarkistamaton ja tarkistettu versio tekstistä oli aina tallessa ja saatavissa
- mahdollisuus jakaa muidenkin tekstejä (joko alkuperäistä tai korjattua versiota) kaikille nähtäväksi
- pystyy käyttämään tietokoneella tai iPadilla tai puhelimella, ei ole sidottu tiettyyn laitteeseen
- ei tarvitse muistella, mihin sähköpostiosoitteeseen tekstejä pitäisi palauttaa
- näkee heti itse, onko kaikki vaadittavat tekstit palautettu
Minulta Showbien aloittaminen vaati, että tein itselleni tunnuksen ja loin luokan, jonka alle tein tehtävien palautuskansion. Aluksi tein siis vain yhden palautuskansion, jotta opiskelija voi palauttaa kaikki tekstinsä samaan paikkaan ja oppii tällä tavoin käyttämään Showbietä. Tässä vaiheessa on hyvä kertoa, että kaiken tekemiseen olin katsonut vain Youtubesta opetusvideon, enkä ollut siis saanut sen enempää oppia tuon tekemiseen.Luokan kansiota luodessani ohjelma määrittää jokaiselle luokalle oman tunnuskoodin. Koodia tarvitaan, kun opiskelija kirjautuu ensimmäistä kertaa luokan kansioon. Luokan tunnuskoodin jaoinkin siis opiskelijoille, ennen kuin he kirjautuivat ohjelmaan ensimmäistä kertaa.
Näiden kokemusten jälkeen päätinkin käyttää jatkossakin tätä ohjelmaa tekstien palautuksessa.
perjantai 9. toukokuuta 2014
Kaikki alkoi iPadista
Yli vuosi on siitä, kun ostin itselleni iPadin miniversion. Siihen mennessä kodistamme löytyi jo yksi normaalikokoinen iPad, mutta kun kerroin ottavani sen jatkossa töihin mukaan, ei ideaani pidetty ollenkaan hyvänä. Ei siksi, että laitteen käytössä työasioissani olisi ollut jotain vikaa, vaan murhetta aiheutti enemmän se, ettei silloin kukaan muu pääse käyttämään kyseistä laitetta. Niinpä päätin marssia kauppaan ja ostaa oman iPadini.
Kaupassa ihastuin iPadin miniversioon, joten se lähti mukaani. Siitä lähti tutusmiseni uuteen työväliseeni ja voin sanoa, että en halua näin jälkikäteen laskea niitä tunteja, joita uutukaisen kaverini kanssa vietin. Ajattelin aina niin, että jos haluan kehittää itseäni laitteen käytössä, ei kukaan tee sitä minun puolestani, vaan minun tulee tehdä se itse. Toisinaan olenkin kuullut joiltakin kollegoiltani, kuinka he eivät ikinä suostuisi uhraamaan aikaansa jonkin laitteen käytön opetteluun ja sen parissa leikkimiseen, sillä elämässä on muutakin kuin koulu. Kyllähän minäkin sen tiesin, että elämässä on muutakin, mutta en ajatellut tuota kuitenkaan noin rasittavana tekona. Minusta kun itsensä kehittäminen ei ole koskaan hukkaan heitettyä aikaa. Niin ja samahan se on, kun ottaa uuden kirjasarjan käyttöön, niin joutuuhan silloinkin tekemään hieman työtä, että pääsee sinuiksi kirjan kanssa. Minusta on siis lähes sama, mietinkö uusia opetusmenetelmiä uuden kirjan vai uuden laitteen parissa.
Viime kevät menikin siinä, kun etsin, kokeilin ja testailin erilaisia sovelluksia. Testasin nimenomaan siinä mielessä, että voisin hyödyntää niitä sitten myös opetuksessani. Pääajatukseni ei ollut se, että käytän laitetta laitteen vuoksi, vaan laitteen käyttö opetuksessa tuli olla järkevää. Niinpä testailin muiden kertomien kokemusten mukaan monia tapoja hyödyntää iPadiani. Löysin myös toimivia keinoja helpottaa omaa työtäni. Suurin etuni viime keväänä taisi olla se, että lopetin turhan kopioimisen, sillä miksi ottaa jokaisesta tekemästäni muistiinpanosta tai suunnitelmasta paperikopiota, kun koneeni pystyi ne myös tallettamaan ja iPadini kulki aina mukanani. En myöskään tarvinnut enää monia muistitikkuja, joten pääsin eroon siitä, että kantaisin mukanani monia tikkuja. Eihän toki muistitikut paljon kassissa paina, mutta aikaa menee turhaan hukkaan, kun etsin monesta eri tikusta juuri sitä yhtä materiaalia, jota kulloinkin tarvitsin. Hyödynsin myös pilvipalveluja, jolloin en ollut sidoksissa vain omaan laitteeseeni.
Viime vuoden kevään jälkeen minulle oivallisiksi sovelluksia osoittautuivat Pages, Keynote, Numbers, SimbleMind, iFiles, iBooks, iAnnotate ja QR Reader. Monia muitakin olin testaillut, mutta ne eivät olleet vielä tuossa alkuvaiheessa nousseet jokapäiväiseen käyttööni. Opiskelijat saivat tuntumaa noista sovelluksista aluksi visuaalisesti, kun katsoivat käsitekarttojani, diaesityksiäni ja tekstinäytteitäni vanhoista kirjoista, joita iPadistani löytyi. Joka kerta myös esittelin sovelluksia opiskelijoille ja pyysin heiltä kommentteja, miten he voisivat niitä käyttää. Mielestäni nuo keskustelut olivat antoisia, vaikka kaikki eivät vielä innostuneetkaan sovelluksista. Niinhän se aina on, että joku tykkää ja joku ei. Minusta tästä oli kuitenkin hyvä aloittaa sähköisten menetelmien mukaan ottaminen opetukseen. Kaikkeahan ei tarvitse muuttaa täydellisesti heti, vaan muutoksen voi tehdä vähitellen. Tällä motolla lähdin siis seuraavaan lukuvuoteen. Ja mikä parasta, itsekin pysyy virkeenä, kun tulee uusia virikkeitä.
Oppimisen ilo 