perjantai 12. elokuuta 2016

Minulla on unelma

Suomessa on monia ihmisiä, jotka ovat kertoneet haluavansa uudistaa suomalaista koulua. Monet ovat kertoneet omia visioitaan siitä, miten oppilaiden viihtyvyyttä koulussa voitaisiin parantaa. Toisilla ratkaisuna on pulpettien luokasta ulos kantaminen ja toisilla erilaiset yksilöllisten menetelmien mukaan opiskelu. En väheksy yhtäkään uudistusta, mitä halutaan tehdä oppilaiden koulussa viihtyvyyden eteen. En myöskään halua asettaa yhtään uudistusta toistaan paremmaksi, sillä koulun uudistamiseksi voi tehdä monia asioita.

Minullakin on oma unelmani uudistaa koulua. Se ei ole unelma luokkahuoneen uudelleen järjestelystä, ei opetuksen viemisestä ulos, vaan unelmani kohdistuu niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin oppiaineiden samanlaisten tietojen yhdistämiseen ja käsittelemiseen yhdellä kertaa ilman oppiainerajoja. Tämän unelmani koulun uudistamisesta haluaisin toteuttaa erityisesti yläkoulussa.

Tiedän, että kertaus on opintojen äiti, kuten jo hieman kulunut ilmaisu kuuluu. Minusta olisi kuitenkin järkevämpää ja syvällisemmän oppimisen kannalta parempi, jos oppilas voisi opiskella jotakin aihetta niin, että siinä olisi oikeasti yhdistetty eri oppiaineiden tiedot ja taidot toisiinsa. Haluaisin siis kokonaisvaltaisempaa asioiden käsittelyä ja oppimista, enkä sitä, että sama aihe opiskellaan toisessa oppiaineessa syksyllä ja toisessa keväällä.

Oppiaineiden yhdistämisessä haluaisin myös aitoa yhteistyötä eri oppiaineiden opettajien kesken. Aidolla yhteistyöllä en tarkoita sitä, että kurssin aikana jossakin vaiheessa toinen opettaja opettaa oman juttunsa omassa luokassaan ja toinen oman aiheensa omassa luokassaan, eikä aiheen käsittelyjä koota millään tavalla yhteen. Haluaisin siis aitoa yhdessä tekemistä, jolla tarkoitan teeman ympärillä olevan aiheen suunnittelua ja oppilaiden työskentelyä aiheen parissa eri oppiaineiden tietoja hyödyntäen riippumatta siitä, minkä oppiaineen opettaja kulloinkin työskentelyä ohjaa.

Uuden perusopetuksen opetussuunnitelmasta olisin toivonut enemmän oppiainerajoja rikkovaa ja uskaliaampaa uudistusta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että vaikka opetussuunnitelmaan jäi selkeät oppiainerajat, rajoja voidaan kuitenkin rikkoa. Kaikki on kiinni vain opettajien halusta uudistaa totuttua toimintakulttuuria. Olen sitä mieltä, että kokonaisuuksien opiskelu helpottaa myös oppilaiden työskentelyä ja oppimista, kun he saavat aikaa opiskella aihetta enemmän ja yhdistää eri oppiaineiden tietoja ja taitoja. Tällöin myös konkretisoituu paremmin se, että eri oppiaineiden tietoja tarvitaan muuallakin kuin kyseisen aineen tunnilla.

Koska olen innokas kehittämään uusia opetusmenetelmiä, aion myös jollakin tavalla saada koulun kehittämisen unelmani toteutettua.

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Oppilas on numero 1

Minulle opettajan työssäni on aina ollut tärkeintä huomioida oppilas ja auttaa jokaista oppilasta oppimaan ja kehittämään omia taitojaan – oppilaita vartenhan opettajat työtänsä tekevät. Erityisesti olen kantanut huolta heikoimmista ja lahjakkaimmista oppilaista. Usein koulussa on edetty ns. keskitason mukaan, jolloin varsinkin lahjakkaimmat ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Voisinkin sanoa, että onneksi nykyään on käytössä yhä enemmän yksilöllisiä oppimismenetelmiä, jolloin otetaan huomioon jokaisen oppilaan oma oppimiskyky ja -tahti. Kokemuksestani voinkin sanoa, että tällaisten menetelmien käyttö vaatii opettajalta toimintakulttuurin muutosta ja ainakin aluksi aikaa työn suunnitteluun niin kuin minkä tahansa monen muunkin uudistuksen toteuttaminen. Muutoksen alussa vaativa työ tuottaa kuitenkin tulosta, kun vaan jaksaa panostaa suunnitteluun ja pääsee alkuun. Tämä on mielestäni hieman sama kuin uuden oppikirjasarjan käyttöönotto, jolloin on suunniteltava uudestaan oma opetus ja tutustuttava uuteen oppimateriaaliin, jota aikoo opetuksessa käyttää. Tosin en itse kannata opetusta vain tietyn oppikirjan mukaan edeten, sillä opetussuunnitelma on se, mikä määrää opetuksen, ei yksittäinen oppikirja.

Heikompien oppilaiden oppimiseen panostamisessa tärkeintä on kannustaminen. Silloin kun oppilas ei usko omiin taitoihinsa ja edistymiseensä, eikä opettaja jaksa kannustaa oppilasta tarpeeksi, ei lopputuloskaan muutu positiiviseen suuntaan itsestään. Opettajan jatkuvan kannustavan ja tsemppaavan ohjaamisen näenkin erittäin tärkeäksi tilanteessa kuin tilanteessa. En tarkoita tällä sitä, että opettaja loisi pilvilinnoja oppilaan ajatteluun, vaan pienin realistisin askelin auttaa oppilasta uskomaan itseensä ja yrittämään parastaan.

Itselläni on takana 15 vuoden kilpaurheilu-ura yleisurheilussa ja olen kokenut tuona aikana urheilun ilot ja surut, olen myös oppinut, mitä tarkoittaa kannustaminen. Sinä hetkenä kun mikään ei tuntunut onnistuvan, valmentajan ja läheisten kannustava rooli oli suuressa arvossa. Silloin kun maailma tuntui romahtavan johonkin yksittäiseen huonoon kilpailutulokseen, oli kannustamisella erittäin merkittävä rooli. Vaikka sinä hetkenä en halunnutkaan uskoa mihinkään kannustavaan sanaan, jäivät ne sanat kuitenkin mieleeni ja saivat seuraavana päivänä uskomaan taas parempaan. Muistan myös, kuinka en millään uskonut siihen, kun asiantuntijat puhuivat menestymiseni puolesta sellaisella pikajuoksun matkalla, jolla viimeksi uskoin menestysmahdollisuuksiini. Vuosien jälkeen jouduin kuitenkin toteamaan, että asiantuntijat taisivat olla oikeassa ja heitä olisi kannattanut uskoa silloin enemmän. Näistä kaikista kokemuksistani olenkin ammentanut paljon oppia omaan opettajuuteeni ja haluan satsata kaiken mahdollisen voimavarani siihen, että autan oppilasta uskomaan ja luottamaan omiin taitoihinsa.

Pitkään olen miettinyt sitä, miten nykyään heikommin menestyvät oppilaat saavat kaiken mahdollisen tuen, mutta lahjakkaimmat oppilaat jäävät ns. muiden varjoon. En tarkoita tällä sitä, että heikoimpia ei pitäisi auttaa, sillä totta kai heitä tulee auttaa. Ei kuitenkaan saisi unohtaa lahjakkaita oppilaita, vaan tasa-arvon nimissä pitäisi heitäkin huomioida enemmän. Olenkin monesti miettinyt, miten lahjakkaita oppilaita voisi auttaa esimerkiksi yläkoulussa, jotta heille riittäisi haasteita oppimisessa. Koska olen opettanut myös lukiossa ja ammattikoulussa, minulla on kokemusta siitä, mitä toisen asteen koulut vaativat oppilaalta. Haluaisinkin tarjota lahjakkaille yläkoulun oppilaille mahdollisuuden syventää oppimistaan ja harjoitella jo toisella asteella vaadittavia taitoja. Tätä haluaisinkin jonkun kokeilevan opetuksessaan, sillä se toisi lahjakkaille uusia haasteita myös perusopetuksen puolelle.

Minulle oppilas on aina numero 1, oli hän sitten heikompi tai lahjakkaampi oppilas. Oppilaan hyödyksi haluaisin tehdä kaiken mahdollisen, jotta voisin luoda hänelle parhaan mahdollisen menestymisen tulevaisuudessa. Yksikään oppilas ei kuitenkaan käy koulua vain koulua varten, vaan siksi, että selviäisi arjen elämässään mahdollisimman hyvin.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Kirjallisuusjakson suunnittelu oppilaita osallistaen

Aloitin 9.-luokkalaisten yksilöllisesti etenevän kirjallisuusjakson suunnittelun Dotstorming.com-sivun kyselyllä, jossa oppilaat saivat valita itseään kiinnostavia tehtäviä. Kirjasin kyselyyn erilaisia tehtäviä, kuten sähköiset posterit, erilaiset kirjoitustehtävät (esim. novellit), keskustellen toteutettavat tehtävät, ilmaisutaidon harjoitukset, tekstien lukemiset ja kommentoinnit, kuvataiteelliset tehtävät sekä oppilaiden omat ehdotukset. Tehtävistä oppilas valitsi itseään kiinnostavia tehtäviä ja antoi niillle äänensä. Jokaista tehtävää pystyi myös kommentoimaan, jolloin oppilas pääsi kirjaamaan tehtävään esimerkiksi omat variaationsa.

Kun oppilaat olivat vastanneet kyselyyn, kokosin jakson tehtäväpaketin niin, että siinä oli mukana kaikki oppilaiden toivomat tehtävät. Kokosin siis pakettiin perustehtävät, syventävät ja soveltavat tehtävät. Kirjallisuusjakson tavoitteet ja keskeiset sisällöt poimin viime vuoden kirjallisuusjaksostani, johon olin jo silloin ottanut tekstit opetussuunnitelmasta. Samoin arviointiperusteet ovat samat kuin viime vuoden jaksossa, eli arvosanojen kuvauksissa on selvitykset siitä, mitä oppilaalta vaaditaan mihinkin arvosanaan.

Kun tehtäväpaketit olivat valmiina, annoin vielä oppilaille syventävien ja soveltavien tehtävien paperit luettavaksi. Oppilaat saivat vielä mahdollisuuden kirjata tehtäviin haluamiaan tehtäviä, jos sellaisia heille tuli mieleen papereita lukiessa. Tosin ei tämä ole viimeinen mahdollisuus ehdottaa syventäviä tai soveltavia tehtäviä, sillä olen antanut siihen mahdollisuuden koko jakson ajan. Jos oppilas keksii jakson aikana jonkin hyvän tehtävän, hän saa ehdottaa sitä. Tehtävän hyväksyn joko sellaisenaan tai sitten muokkaamme sitä tarvittaessa yhdessä.

Viime perjantaina aloitimme tämän kirjallisuusjakson, joka kestää maaliskuun loppuun. Jakson aikana kirjoitetaan myös oppimispäiväkirjaa, jossa oppilaat analysoivat omaa oppimistaan. Tehtäväpakettiin kuuluu myös suomalaisen kirjailijan kirjoittaman teoksen lukeminen ja kirjailijasta tietojen etsiminen sekä suullinen esitys näistä.

Odotan mielenkiinnolla jakson etenemistä ja sitä, miten tänä keväänä kaikki sujuu. Parasta opettajan kannalta on minusta se, että koko oppitunti on nyt aikaa keskittyä oppilaiden ohjaamiseen ja oppimisen tukemiseen.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Lauseenjäsennystä omaan tahtiin

Uuden vuoden kunniaksi aloitin 8.-luokkalaisten kanssa yksilöllisesti etenevän lauseenjäsennysjakson. Kokosin tehtäväpakettiin kaikille kuuluvat perustehtävät ja erikseen valinnaiset tehtävät, joista oppilas voi oman halunsa mukaan valita, mitä hän tekee ja mitä ei. Tehtävät koostuvat oppikirjan tehtävistä sekä netistä löytyvistä harjoituksista. Samoin tehtävissä on soveltavia, joita oppilaat voivat tehdä parin kanssa tai pienryhmissä. Tällaisia soveltavia ovat esim. pelilaudan tai Kahoot-tietokilpailun tekeminen. Samoin oppilailla on mahdollisuus milloin tahansa ehdottaa itse sopivia valinnaisia tehtäviä, jos heille tulee mieleen hyviä oivalluksia.

Oppilaat saivat myös ohjeet oppimispäiväkirjan kirjoittamiseen sekä paperin, johon merkitsevät, mitä ovat tehneet ja mitkä tehtävät on tarkastettu. Osan tehtävistä tarkastan itse ja osan tehtävistä oppilas tai luokkakaveri tarkastaa. Jokainen kuitenkin etenee omassa tahdissaan, vaikka välillä ottaisinkin tunnilla ns. välipysähdyksen ja keskustelisimme yhdessä, mitä on tehty ja mitä opittu. Näin toteutuu myös yhdessä toteutettava vuorovaikutustilanne, jossa joku oppilas saattaa oppia lisää muilta oppilailta.

Perjantaisin minulla on toiselle kasiluokalleni kaksoistunti, joten hieman mietitytti, miten työt lähtevät käyntiin joululoman jälkeen. Turhaan kuitenkin pohdin tuota, sillä kaikki tekivät ahkerasti töitä, eivätkä he välittäneet toisistaan ja siitä, missä kukin menee. Itse ehdin auttamaan oppilaita koko ajan ja samalla kun kiertelin luokassa, pystyin seuraamaan ja selvittämään, mitä kukin osasi ja oli jo tuon kerran aikana oppinut. Olin tuntien alussa sanonut oppilaille, että tulen sitten välillä kyselemään heiltä tehtävien teon lomassa, mitä he asiasta osaavat ja miten he selittävät oppimaansa minulle. Yksi oppilas kysyikin, onko kyseessä siis samanlainen tilanne kuin työhaastattelussa, jossa kysellään osaamisista. Vastasinkin, että näinhän se oikeastaan on, sillä kysyessäni jokainen voi mainostaa osaamistaan.

Minulle on muutaman kerran jotkut opettajat sanoneet, etteivät he opettaisi lauseenjäsennysjaksoa tai jotain muuta kielellistä oppimisjaksoa yksilöllisen menetelmän mukaisesti, koska se ei oikein sovellu siihen. Silloin jäin miettimään, miksi tämä jakso ei soveltuisi tuohon tai mikä tekee jostakin toisesta jaksosta toistaan paremman. Toki kirjallisuusjakso voi sinällään olla opettajalle ns. turvallisempi vaihtoehto, mutta en koe, että se olisi ainoa hyvä vaihtoehto. Itse taas koen, että tällaisessa työskentelyssä oppilas joutuu tosissaan ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan ja hän myös helpommin auttaa muita oppimaan.

Minulla tällaisissa oppimisjaksoissa oppilas voi valita luokassa itselleen sopivan työskentelypaikan ja vaikka hakeutua sellaisen viereen, jonka kanssa haluaa yhdessä ratkoa tehtäviä. Tätä paikan valitsemisen mahdollisuutta osa oppilaista käyttikin heti ensimmäisellä kerralla hyödykseen: osa siirtyi ryhmätyöpöydän ääreen ja joku meni istumaan lattialle. Pääidea työskentelyssä on vain se, että itse tulisi oppia opittavat asiat, eikä siis riitä se, että vain kaveri oppii.  Silloin minulle on lähes sama, istuuko oppilas normaalilla paikallaan vai tekeekö hän töitä seisaallaan vai lattialla istuen. Itselleni oli tärkeintä havaita, kuinka aktiivisesti kaikki työnsä aloittivat. Pidän myös erittäin tärkeinä niitä keskusteluja, joita käyn jokaisen oppilaan kanssa tekemisen lomassa. Niiden avulla oppii oppilas ja opettaja paljon toisiltaan. Tällä samalla tahdilla jatkamme tällä viikolla eteenpäin.