Muuttuiko koulun arki kaoottiseksi?

Alakouluissa uusi opetussuunnitelma on ollut käytössä vuoden, joten luokanopettajat ovat monia kokemuksia rikkaampana aloittaneet tämän lukuvuoden. Vuoden aikana olen kuullut monenlaisia ajatuksia opetussuunnitelmasta: toiset ovat innokkaasti kehittäneet erilaisia opetusmenetelmiä ja osallistaneet oppilaita aiempaa enemmän, toiset taas ovat edenneet pienempien muutosten kanssa. Eniten viime lukuvuoden aikana kuulin kysymyksiä arvioinnista: Kuinka paljon pitää jatkuvaa arviointia tehdä?Kuinka usein arviointia tulisi dokumentoida? Miten Wilman formatiivinen arviointi toimii? Millä ajalla kaikki arviointi tehdään?

Arviointi ei ole mikään uusi juttu, vaan sitä on tehty kouluissa jo pitkään. Se kuitenkin aiheuttaa keskustelua, joten siihen on edelleen käytettävä aikaa. Toivon kuitenkin, että tämän lukuvuoden alkaessa luokanopettajat olisivat löytäneet arviointiin toimintatavat, joiden avulla oppilas voi osoittaa omaa osaamistaan monipuolisesti. Toivon myös, ettei arviointi nouse kouluviikkojen tärkeimmäksi toiminnaksi, vaan tärkein olisi oppimisen ilo ja yhdessä tekeminen.

Tämän lukuvuoden alkaessa olen erityisen kiinnostunut siitä, miten oppitunnit ja oppimiskokonaisuudet suunnitellaan, millaisia oppimiskokonaisuuksia toteutetaan ja miten oppilaat ovat mukana opetus- ja oppimisprosessissa. Itseäni kiinnostaa myös se, kuinka paljon opettajat tekevät yhteistyötä keskenään ja kuinka paljon on yksin tekemistä. Erityisen kiinnostunut olen selvittämään, miten luokanopettajat ovat kokeneet menneen lukuvuoden ja opetussuunnitelman käyttöönoton. Tästä ajattelinkin toteuttaa omassa kaupungissamme kyselyn luokanopettajille, jotta saisin tietooni mahdollisimman monen ajatuksia.

Miksi olen sitten näin kiinnostunut, miten käytäntö on sujunut opetussuunnitelman parissa? Tähän on selkeät syynsä: 1) Haluan omalta osaltani auttaa luokanopettajia heidän työssään, joten silloin minun pitää kuulla, mitä he ajattelevat. 2) Haluan olla tukemassa opettajia, kun he kehittävät omaa opetustaan. 3) Haluan, että hyviä käytäntöjä jaettaisiin, ettei jokainen keksi pyörää uudestaan. 4) En halua vain arvailla mutu-tuntumalla, miten opetussuunnitelma istuu koulun arkeen, vaan haluan faktatietoa opettajilta. 5) Haluan selvitää, miten mediassa esiin nostetut huolenaiheet näkyvät koulun arjessa.

Olen lukenut lehdistä useampia huolestuneiden huoltajan mielipiteitä siitä, kuinka lapset joutuvat nyt opiskelemaan ja selviytymään lähes yksin, eikä opetusta enää anneta samalla tavalla kuin ennen. Kirjoitusten mukaan oppilaiden odotetaan kantavan vastuuta jo lähes koko opetuksesta ja oppimisesta. Tuo ajatus on minusta hyvin huolestuttavaa kuulla, joten en heti olisi sitä allekirjoittamassa.

Luin ”huolestuneen äidin” mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomista 26.8.2017. Tuossa tekstissä kirjoittaja oli erityisen huolestunut siitä, että uusi opetussuunnitelma jättää lapsen yksin. Kirjoittaja oli myös huolestunut ilmiöviikkojen toteutuksesta, jolloin lapsen pitää selviytyä ilman lukujärjestystä vaihtuvista paikoista sekä tietää, mitä tehdään ja missä. Tämän mielipidetekstin luettuani jäin pohtimaan, miten ilmiöviikot kouluissa suunnitellaan, miten ne oppilaille ohjeistetaan sekä mitä oppilaan tulee niissä tehdä. Samoin jäin pohtimaan, miten tieto tällaisista viikoista tavoittaa oppilaiden huoltajat.

Mielipideteksti ei anna aihetta yleistyksiin, vaikkakin kun tuota tekstiä jaettiin sosiaalisessa mediassa, osa kommentoijista oli sitä mieltä, että tekstissä on paljon totta. Itseäni kiinnostaa erityisesti, mikä osuus on totta ja kuinka monessa koulussa. Uusi opetussuunnitelma ei itsessään jätä yhtäkään oppilasta yksin, vaan päinvastoin sen lähtökohtana on hyvinkin oppilaslähtöinen ajattelu.

Ilmiöviikkoja voidaan toteuttaa monella eri tavalla, kuten muutakin opetusta. Kannattaa kuitenkin huomata, että valtakunnallinen opetussuunnitelma ei edellytä ilmiöviikkojen järjestämistä vaan toteuttamaan lukuvuoden aikana ainakin yhden monialaisen oppimiskokonaisuuden. Minusta olisi parempi, kun ilmiöitä tutkitaan, niin se tehtäisiin useamman viikon ajan aiheen laajuuden mukaan, eikä kaikkea pakattaisi väkisin yhden viikon kiireeseen. Uskon, että tällaista pidempiaikaista ilmiön parissa oppimista toteutetaankin jo monissa Suomen kouluissa.

Ilmiöiden tutkiminen ja niiden parissa opiskelu on parasta silloin kun ilmiöt nousevat kyseisen vuosiluokan eri oppiaineiden tavoitteista ja istuu koulun arkeen luonnollisesti. Jos taas ilmiöt ovat mitä tahansa opetussuunnitelman ulkopuolelta, ovat ne kuin arkeen ylhäältä päin pudotettuja. Tällöin ne lisäävät aivan varmasti kiireen tuntua ja osa opetussuunnitelman asioiden käsittelystä jää vähemmälle tai jopa kotona hoidettavaksi. Toivon, ettei tällaista tilannetta olisi missään Suomen koulussa.

Minusta kaikissa muutoksissa on huomioitava se, että muutokset ovat aina oppilaille uusia kokemuksia toteutetaan ne sitten uusissa ryhmissä tai uusissa oppimispaikoissa. Tällöin moni oppilas saattaa olla aluksi hieman sekaisin siitä, mitä piti tehdä ja missä piti olla. Kun kaikki muuttuu rutiineiksi, toiminnasta tulee tuttua ja turvallista. Näinhän se menee monessa asiassa.

Tuon huolestuneen äidin mielipidekirjoituksen jälkeen oli Helsingin Sanomissa seuraavana päivänä 27.8.2017 kirjoitus huolestuneelta opettajalta, joka oli samaa mieltä huolestuneen äidin kanssa. Tämä opettaja oli sitä mieltä, että ilmiöviikko mahdollistaa laiskottelun. Minäkin alan jo huolestua. En jaksa uskoa sitä, että opettajat eivät keskustelisi kouluissa erilaisten teema- tai ilmiöviikkojen järjestämisestä ja erityisesti, ettei niiden jälkeen käytäisi palautekeskustelua. Luulisin myös, että jokainen opettaja haluaisi tarjota parasta opetusta oppilailleen, jolloin ilmiöviikot tai muut teemaviikot suunniteltaisiin huolella. Onko siis niin, että vain ilmiöviikot mahdollistavat oppilaiden laiskottelun, mutta muuten oppilaat tekevät ahkerasti tehtäviään ja erilaisia töitään joka päivä jokaisella tunnilla? Miten ylipäänsä ryhmätyöt kouluissa hoidetaan, jotta oppilaat eivät niissä pääse laiskottelemaan? Millä ylipäänsä saadaan oppilaat motivoitumaan koulunkäyntiin? Paljon on siis kysymyksiä, joita ainakin itse lähtisin selvittämään, jos kuulisin mielipidetekstien kaltaisia kommentteja huoltajilta tai opettajilta.

Tänään 30.8.2017 kolme Helsingin ilmiöpohjaisen oppimisen asiantuntijaopettajaa kirjoittavat siitä, kuinka uusi opetussuunnitelma kannustaa oppilaita etsimään tietoa ja tuottamaan uutta. Kirjoituksessa otettiin myös kantaa siihen, kuinka koulun johdon tulee luoda ”toimintakulttuuri, joka edistää ilmiöpohjaista tutkivaa oppimista”. Tekstissä myös korostetaan sitä, kuinka uudentyyppisiä opetuskokeiluja tulisi tukea ja ottaa vanhemmatkin mukaan ilmiöjaksojen suunnitteluun sekä kutsua heidät tutustumaan koulun arkeen.

Yhden havainnon tein näistä viimeaikaisista mielipideteksteistä. Jokaisessa puhutaan ilmiöviikoista tai ylipäänsä ilmiöopetuksesta, mutta missään ei kerrota tarkemmin, mitä se konkreettisesti on. Luulen, että monet haluaisivat lukea jonkin selkeän esimerkin siitä, mitä ilmiöopetus voisi parhaimmillaan olla. Tällöin aihe avautuisi paremmin ja samalla tulisi jaettua hyviä käytäntöjä muille. Ehkä joku vielä valaisee aihetta kirjoittamalla tekstin, jossa esitellään jokin hyvin onnistunut ilmiöjakso. Heitänkin tuon tässä haasteena ilmoille ja jään odottamaan haasteeseen vastaajan tekstiä.

Kokoan vielä lopuksi tämän aiheen pohdiskeluni seuraaviin johtopäätöksiin: Kaikki uudet toimintatavat vaativat opettelua ja toimintakulttuurin muutosta, johon pitää panostaa. Myös oppilaiden huoltajien ymmärrystä ja koulun arjen tuntemusta tulee laajentaa ja kutsua heitä tutustumaan koulutyöhön. Koulun arki ei ole siis kaoottista toimintaa, vaan aktiivista oppimista, jossa oppilaalla on suuri osuus.