Kouluvuotemme hallinnon silmin

Peruskoulut päättävät lukuvuotensa viikon päästä, minkä uskon olevan monelle hyvin huojentavaa ja helpottavaa. Tämä lukuvuosi on eletty koronan kanssa ja sen sanelemin ehdoin. Olemme olleet koko ajan valmiustilassa antamaan ohjeita siitä, miten opetus järjestetään turvallisesti ja mitä rajoituksia liittyy mihinkin toimintaan sekä millaisia linjauksia mistäkin asiasta meillä tehdään ja meillä on.

Rehtorit ovat olleet myös jatkuvassa valmiudessa selvittämään mahdollisia altistuneita ja tekemään erityisiä opetusjärjestelyjä. Vaikka kaikki olisi näyttänyt menevän hyvin, saattoi yhtenä hetkenä kaikki muuttua ja silloin oli toimittava. Se ei katsonut aikaa eikä paikkaa, ei sitä, oliko menossa talvilomaviikko tai jokin muu vapaa-aikaan kuuluva ajankohta. Työpuhelimesta tulikin vuoden aikana välillä lähes käteen kiinni liimautunut väline, jota piti kuljettaa mukana ja katsoa säännöllisin väliajoin. Välillä tuntuikin, että koko työpuhelimeen tuli viha-rakkaussuhde; oli hyvä olla nopeasti saatavilla, jotta pystyin auttamaan, vaikka toisaalta sitä aina toivoi, ettei puhelin vaan soisi, ainakaan vapaa-aikana.

Lukuvuoden aikana työtehtävät ovat olleet monipuolisia: opetuksen järjestämisen lisäksi, monia oppilasasioita, satoja päätöksiä, kokouksia, suunnitelmia, monenlaisia tiimipalavereja, opetussuunnitelman päivittämistä, hankehakujen suunnittelua, hallinnointia ja loppuraportointia, monia yhteistyökuvioita, eri asioiden suunnitteluja ja toteutuksia sekä kymmenien aikataulujen laatimisia. Lista on lähes loputon, sillä koulumaailmassa mikään päivä ei ole samanlainen, eikä kaikkiin asioihin pysty edes aina varautumaan. Normaaliksi on tullut se, että aina kun luulin toteuttavani seuraavana päivänä tietyn tehtävälistan, menikin kaikki heti aamusta alkaen uusiksi. Usein iltapäivisin totesin, etten ole tehnyt ollenkaan niitä, mitä olin ajatellut. Ei siis ole ollut mitenkään tavatonta, että jonkin asian tekeminen siirtyi päivä päivältä toiseen päivään, kun aina tuli eteen jotakin kiireellisempää. Mitenkään epänormaalia ei ole ollut myöskään se, että kalenteriin tupsahti välillä kolmekin tapaamiskutsua samalle ajankohdalle, joten en millään pystynyt jokaiseen taipumaan. Väkisinkin tuli aiheutettua jollekin pahaa mieltä, kun aikaa ei vain ollut, vaikka kuinka sanottiin, että siihen ja siihen asiaan pitää vain raivata kalenterista tilaa.

Korona aiheutti sen, että kokoukset siirtyivät paljon verkkoon, joten lähitapaamiset ovat olleet vähissä. Päivittäin kannettavan tietokoneen näytön tuijottaminen alkoi välillä väsyttää. Välillä siirryin aiheesta ja kokouksesta toiseen muutamassa sekunnissa, joten ei ihme, että joskus piti hetken keräillä ja pohtia, mistä aiheesta milloinkin oli kyse. Voin kyllä sanoa, että tuohonkin tottui, vaikka eihän se paras mahdollinen yhdistelmä ole. Positiivista on se, että koskaan ennen en ole lähes hyppinyt ilosta, kun menin toimistolle tekemään työtäni ja näin työkavereitani. Tuossa koin kuin suurta juhlaa, mikä olisi varmasti vielä pari vuotta sitten ennemminkin tuntunut naurettavalta ajatukselta.

Tämä lukuvuosi on koronan lisäksi ollut muutenkin ainutlaatuinen. Uudistuksia on tullut perusopetuksen opetussuunnitelman arviointilukuun, päättöarviointikriteereihin ja laajennettuun oppivelvollisuuteen. Arviointiluvun muutokset samoin kuin laajennettu oppivelvollisuus vaikuttavat toimintaamme jo tänä keväänä, joten toimeenpano on ollut nopeaa. Nämä kaikki eivät ole mitään pieniä uudistuksia, jotka vain otetaan yhtäkkisesti käyttöön, vaan kaikkien valmistelut, ohjeistukset ja toimeenpanot vaativat oman työaikansa. Onneksi opetussuunnitelmaan liittyvät asiat ovat itselleni lähellä sydäntäni, joten sen parissa työskentely on kiinnostavaa. Vielä kun otetaan huomioon, että opetussuunnitelma on asiakirja, jolla vaikutetaan laadukkaan ja tasavertaisen opetuksen toteutumiseen, niin voin sanoa, etteivät nämä opetussuunnitelman muutokset ole mitenkään vähäpätöisiä.

Tämä kevät on ollut muullakin tavoin poikkeuksellinen. Olen saanut aiempaa enemmän puheluita ja kyselyitä opetus- ja ohjaajaresursseista, oppimisen tuen järjestämisestä, pienluokkien määristä ja ryhmäkoosta. Jotain vaikutusta näihin kyselyihin on varmasti menossa olevilla kuntavaaleilla, sillä aiempina vuosia tällaisia kysymyksiä ei ole loppukeväästä tullut näin paljon. Varsinkin kun ottaa huomioon, että kyselyt eivät ole tulleet ehdokkailta, vaan aivan muilta ihmisiltä, on yhteys jotenkin havaittavissa. Samoin olen huomannut, että kysymykset ovat liittyneet esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tai lehtien palstoilla käytyihin keskusteluihin, ei yhteyttä kuntavaaleihin voi enää kieltää. Olenkin vastannut moniin kysymyksiin ja välillä rauhoitellut kysyjiä siitä, että monet asiat varmasti järjestyvät, vaikka minulla ei ole vielä vastauksia jokaiseen kysymykseen siitä, kuka opettaja tai koulunkäynninohjaaja on ensi lukuvuonna missäkin luokassa. Ensi lukuvuoden valmistelut ovat vielä tässä vaiheessa kesken ja siksi kaikkiin ei ole vielä täysin varmoja vastauksia. Ymmärrän, että monet haluaisivat jo nyt tietää kaikki ensi lukuvuoden asiat, mutta valitettavasti se ei ole tässä vaiheessa mahdollista.

Koulujen resurssikeskustelut ovat mielestäni erittäin kiinnostavia, koska niihin liittyy niin monta asiaa. Tänä keväänä on noussut esiin myös vertailut varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen resurssien välillä. Usein nämä ihmettelyt liittyvät siihen, miksi perusopetuksessa ei päästä samaan kuin varhaiskasvatuksessa. Olenkin joutunut kertomaan kysyjille varhaiskasvatuksen mitoituksista, mitä ei perusopetuksessa ole lakisääteisesti muuten kuin erityisluokkien oppilasmäärien ja pidennetyn oppimäärän suhteen.

Kun varhaiskasvatusta verrataan perusopetukseen, nousee keskusteluissa aina esiin perusopetuksen ryhmäkoko. Joskus kuitenkin puhutaan vain ryhmäkoosta, mutta unohdetaan, mihin kaikki ryhmät, joita koulussa halutaan jakaa kahtia, mahtuvat koulussa. Koulun seinät tulevat aina jossain vaiheessa vastaan, jos aletaan yleisopetuksen luokista tekemään 10-15 oppilaan luokkia. Toinen asia, mikä ryhmäkokoasioissa on hyvä muistaa, on erityisluokkien lakisääteiset ryhmäkoot ja se, kuinka yhdenvertaisessa asemassa siellä opiskelevat oppilaat ja oppilaita opettavat erityisluokanopettajat ovat, jos sama ryhmäkoko on sekä yleisopetuksen luokassa että erityisluokassa. Ryhmäkoko ei ole siis kovin yksinkertainen asia, johon vaikuttavat myös monet muut asiat, muun muassa jakotunnit, erityisopettajan tuki sekä ohjaajaresurssit. Pidän tärkeänä, että näistä keskustellaan ja koko tilannetta tarkastellaan monesta näkökulmasta, esimerkiksi koko kunnan koulujen osalta yhdenvertaisesti.

Kouluvuoden kevään loppu on hallinnon näkökulmasta mielenkiintoinen, sillä teen samaan aikaan kuluvan lukuvuoden viimeistelyjä, seuraavan lukuvuoden suunnittelua ja sitä seuraavan lukuvuoden valmisteluja. Parhaimmillaan käsittelen kolmea lukuvuotta yhtä aikaa, sillä lukuvuoden 2022-2023 valmistelu tarkoittaa tässä vaiheessa talousarviotyöhön valmistautumista. Koska haluan johtaa perusopetustamme tiedolla, teen monenlaisia faktaan perustuvia tilastoja ja kerään oikeanlaista tietoa, jotta voin perustella ehdotuksia. Tässä tulee kuitenkin usein esiin mielenkiintoinen seikka: kun teet työtäsi hallinnossa, saatat kuulla puhetta, että olet se, joka vähiten ymmärtää koulun arjesta. Tuo on valitettavan usein kuultu asia, vaikka totuus taitaakin olla hieman toisenlainen.

Joskus olen miettinyt, kauanko menee siihen, kun hallintoon töihin koulusta siirtyvä saa kuulla, ettei ymmärrä koulun arjesta. Omalla kohdallani siihen taisi aikoinaan mennä muutama kuukausi. Itsestäni tällainen tuntuu hieman huvittavalta, sillä reilun viiden vuoden hallinnossa työskentelyn jälkeenkin muistan erittäin hyvin tietyt työvuoteni koulussa, enkä saa niitä millään muistista pois vaikka kuinka haluaisinkin. Ei niitä lähes 17 vuotta noin vain unohdeta. Aiheesta kuin aiheesta huomaan miettiväni, miten itse toimisin missäkin tilanteessa, jos olisin edelleen töissä koulussa. Opettajuus on ollut itselleni aikoinaan ns. kutsumusammatti, sillä jos viisivuotiaana päätin, että minusta tulee opettaja, eikä tuo koskaan muuttunut, en voi kuin puhua kutsumuksesta.

Minusta tämä kouluasioiden ymmärtämättömyys taitaa olla enemmän klisee kuin että se perustuisi totuuteen. Itse ainakin pohdin rehtoreiden kanssa joka viikko opetuksen järjestämistä ja tukeen liittyviä asioita. Myös huoltajat ovat aktiivisia ja tiedustelevat välillä neuvoja. Heitä pyrin auttamaan parhaalla mahdollisella tavalla, vaikkakin aina se vaatii myös koulun rehtorilta tai opettajilta asioiden tarkempaa selvittämistä.

Teen meillä kaikki erityisen tuen päätökset ja oppilasvalinnat, joten niiden perusteella saan käsityksen siitä, mitä erityinen tuki on koko kaupungissamme. Samoin pidän itseäni koulun arjessa kiinni sillä, että vedän opetushenkilöstöstä koottua Tuen tiimiä ja aineenopettajien kehittäjäryhmää, joista molemmista olen saanut arvokasta tietoa arjesta. Samoin monet opettajat ottavat suoraan minuun yhteyttä ja keskustelemme usein ajankohtaisista asioita ja autan tarvittaessa käytännön opetusjärjestelyissä.

Olen erittäin kiitollinen meidän opetushenkilöstölle siitä, kuinka he ovat vetäneet hienosti tämänkin lukuvuoden läpi. He ovat tarjonneet monenlaisia oppeja, ideoita, oivalluksia ja muistiin jääviä kokemuksia, jotka kantavat pitkään. Tiedän, että koulumaailmassa ei olla koskaan sellaisessa tilanteessa, ettei mitään kehittämistä olisi tarve tehdä, vaan aina on varmasti jotakin, mitä voimme tehdä paremmin. Kyse on kuitenkin siitä, mikä riittää ja mihin on mahdollisuus. Tiedän, että monet haluaisivat tehdä enemmän kuin esimerkiksi aika antaisi mahdollisuutta. Riittämättömyyden tunne on varmasti meillä monella opetusalalla työskentelevällä aina välillä läsnä arjessa, mutta jokainen tekee varmasti parhaansa. Joskus on vain mahdotonta taipua jokaiseen vaatimukseen, kun samaan aikaan pitäisi huolehtia niin monesta asiasta yhtä aikaa. Omasta jaksamisesta pitää myös huolehtia, koska jokainen tuntee itsensä kaikkein parhaiten.

Haluan kiittää koko meidän perusopetuksen henkilöstöä kuluneesta lukuvuodesta jo nyt, vaikka viimeinen kouluviikko onkin vielä edessä. Kiitos kaikista niistä teemapäivistä, pienistä ja isommista tapahtumista, joita olette lukuvuoden aikana jaksaneet toteuttaa normaalin kasvatus- ja opetustehtävänne lisäksi. Nostetaan esiin jatkossakin sitä kaikkea positiivista, jota teette lasten ja nuorten hyväksi. Ei anneta tuulen ja myrskyn kaataa meitä, vaikka välillä negatiivisuus meinaakin muiden puheissa nujertaa meitä. Toivotaan, että muutkin ymmärtävät, että vastakkainasettelu ja syyllistäminen eivät saa yleensä mitään hyvää aikaiseksi, vaan yhteistyöllä toisiaan tukien saadaan paras lopputulos aikaiseksi. Mietitään yhdessä hyviä toimintatapoja, joiden avulla voimme olla yhdessä tekemässä parempaa huomista ja vaikuttaa jokaisen lapsen ja nuoren hyvinvointiin. Olen tukenanne näissä asioissa ensi lukuvuonnakin.

Kesä on palautumisen ja uuden energialatauksen keräämisen aikaa, jonka jokainen opetushenkilöstöön kuuluva ansaitsee. Iloitaan arvokkaasta työstämme, sen saavutuksista, mutta muistetaan myös levätä kesän aikana. Kiitos lukuvuoden työstänne jokainen rehtori, apulaisrehtori, opettaja, koulunkäynninohjaaja, koulusihteeri, oppilashuollon väki ja kaikki muut, jotka kouluilla työskentelevät meidän oppilaidemme parhaaksi. Kiitos myös koulutoimiston väelle tärkeästä työstänne perusopetuksen hyväksi. Hyvää kesää teille jokaiselle!