Aloitan kolmiosaisen pohdinnan koulun toimintakulttuurin muutoksesta, sillä tuota aihetta olen pohtinut hyvin paljon ja haluaisin omalta osaltani tarjota opettajille joitakin työkaluja tähän muutokseen. Haluan myös lieventää sitä painetta, mitä koulun uudistaminen on jo ehtinyt joillekin opettajille tuottaa.
Tässä ensimmäisessä osassa pohdin yleisesti koulun muuttumista ja nostan esiin sieltä muutamia seikkoja, joista minun mielestäni kannattaisi lähteä koulun kehittämisessä liikkeelle. Toisessa osassa paneudun taas tarkemmin opetuksen suunnitteluun ja toteutukseen ja viimeisessä osassa käsittelen vuorovaikutuksen merkitystä koulun arjessa.
Mediassa on viime viikkoina käsitelty perusopetuksen uutta opetussuunnitelmaa hyvin paljon. Usein nostetaan esiin tekijöitä, joiden avulla koulu tulee muuttumaan: koodaaminen, oppilaiden osallisuus, oppilaan aktiivinen rooli oppijana, arviointi jne. Mielestäni vaikka uudistuslista olisi kuinka pitkä tahansa, mikään ei muutu, ellei koulun toimintakulttuuri uudistu. Ja kukas sen muuttaisi, ellei koulussa työtä tekevät opettajat sitä muuta?
Toisinaan tuntuu siltä, että koulun uudistamista hehkutetaan niin paljon, että osa opettajista kokee jo paineita omasta työstään. Mikään muutos ei kuitenkaan tapahdu hetkessä, eikä muutoksen toteuttaminen tarkoita sitä, että aiemmin kaikki olisi tehty täysin väärin. Tällaista ajattelua olen nimittäin kohdannut. Ajattelen enemminkin koulun uudistumista koulun toimintakulttuurin muutoksena, jossa ensiksi arvioidaan, mikä jo olemassa oleva toimintamalli kulkee hyvin uuden opetussuunnitelman ajatuksen kanssa yhtä matkaa. Kun tällaiset toimintatavat on kartoitettu, voidaan pohtia, tarvitseeko niitä ylipäänsä uudistaa vai toimisivatko ne sittenkin sellaisenaan nykykoulussakin. Tällä tavoin toimintakulttuuriin jää varmasti joitakin jo aiemmin hyväksi havaittua toimintamalleja.
Opetuksen uudistamisessa lähtisin liikkeelle opettajien yhteisestä pohdinnasta, mihin suuntaan koulua halutaan viedä ja mikä on koulun toimintakulttuurin tavoite. Tämän jälkeen jokainen opettaja pohtisi, miten tällä hetkellä toimii ja mikä omassa tavassa suunnitella ja toteuttaa opetusta on oman koulun yhteisen tavoitteen ja uuden opetussuunnitelman mukaista toimintaa. Tämän jälkeen antaisin opettajien vaihtaa toistensa kanssa ajatuksia siitä, mikä kukin näkee hyvänä ja säilyttämisen arvoista toimintana. Sen jälkeen opettajat saisivat yhdessä suunnitella, miten opetusta jatkossa voisi järjestää ja millaista yhteistyötä opettajat tekisivät keskenään. Mikään ei nimittäin ole arvokkaampaa kuin kollegiaalinen apu ja tuki, joten siihen panostaisin hyvin paljon.
Monet opettajat ovat tehneet työtään jo jonkin aikaa uuden opetussuunnitelman ajatustavan mukaan: oppilaiden osallistamista opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa, erilaisten oppimisympäristöjen hyödyntämistä, tavoitteellisen toiminnan näkyväksi tekemistä sekä monipuolista arviointia. Listaa voisi varmasti jatkaa vielä pidemmällekin. Näen hyvin tärkeäksi koulussa sen, että opettajat tietävät toistensa toimintamalleja ja voivat sitä kautta löytää itselleen uusia hyviä toimintatapoja sekä yhteisen sävelen koko koulun toimintakulttuuriin. Jos kaikki toimii vain omalla tavallaan sanomatta siitä koskaan muille, on hyvin vaikeaa kehittää yhteistä toimintakulttuuria. Älkää käsittäkö tätä kuitenkaan niin, että väittäisin nyt Suomessa olevan paljon tuollaisia yksinäisten opettajien varassa toimivia kouluja. Nostin tuon ääripääajattelun esiin siksi, jotta muistettaisiin yhteistyön suuri apu ja voima arjen työssä.
Muutos ei koskaan tapahdu nappia painamalla, vaan se vaatii halua, asennetta, yhteistyötä ja aikaa. Pienikin muutos voi olla jo iso askel toimintakulttuurin muutoksessa.
Oppimisen ilo 